Mirtos (Myrtos)
Päivitetty 14.07.2009
Kaukana massaturismista, lämpimän kaakkoisrannikon suojaisassa, vuorten muodostamassa kainalossa pieni kylä, Mirtos elää rauhallista elämäänsä, ilman kadunnimiä, ilman teollisuutta, ilman kiirettä. Kylä sijaitsee puolen tunnin matkan päässä Kreetan ja samalla Euroopan eteläisimmästä kaupungista Ierapetrasta länteen. Kylä on päätien tuntumassa, aivan meren rannalla. Siellä kaikki paikalliset tietävät toisensa ainakin ulkonäöltä. Asukkaita ympäri vuoden on noin seitsemänsataa. Turismi tuo kesäisin varallisuutta kylään, joka muuten elää etelärannikon tapaan pääosin vihannesten viljelystä.
Ilmasto täällä Kreetan kaakkoisosassa on hyvin lämmin. Pohjoisessa olevat vuoret pitävät tuulet loitolla ja muodostavat eräänlaisen taskun jonka suojassa Mirtos lepää. Etelässä Libyanmeri kantaa usein lämmintä ilmaa Mirtosiin. Kesäisen, leppoisan ja kiireettömän oleskelun kannalta Mirtos on siis erinomainen paikka.
Talviaika Mirtosissa on myös erittäin lämmin. Päivälämpötilat ovat vain harvoin alle 16-18°C. Yölämpötilat ovat talvella alimmillaan 12°C. Maaliskuussa ja lokakuussa päivälämpötilat ovat noin 20... 22°C. Noina kevät- ja syksykuukausina saattaa joinakin päivinä sataa lyhyesti ja rankasti.

Mirtos on idyllinen kylä, jonka sijainti takaa lämpimän ilmaston ja rauhallisen elämänmenon.
Ierapetraan lähtevä tie näkyy taaemmalla rinteellä.
Kasvihuoneviljelmät näkyvät kylän itäpäässä. (Suurempi kuva).

Mirtos on kasvattanut huomattavan monia kansallisesti ja kansainvälisesti tunnettuja muusikkoja. Musiikki on osa Mirtosia. Laulajia, säveltäjiä ja soittajia on omasta takaa enemmän kuin muualla keskimäärin. Panoraamakuva kylästä.
Mirtosin ilmasto viittaa enemmänkin subtrooppiseen kuin Kreetan pohjoisrannikon ilmastoon. Dikti –vuoret suojaavat kylää joka puolelta niin, että siellä ei pohjoisen rannikon myrskytuulet tunnu lainkaan. Mirtos on myös pohjoista lämpimämpi ja aurinkoisempi. Kevät ja kesä ovat aurinkoisia ja keskikesä hyvin lämmin.

Sunnuntain varhaisena aamuna rantakatu on hiljainen ja tavernoja siivotaan uutta päivää varten.

Ensimmäisen syyskuisen myrskytuulen jälkeinen aamu on kaunis ja lämmin. (Lyhyt dokumentti rannalta Quick Time 5Mb)
Mirtos on elävä kreetalainen kylä, jossa kaikki, niin paikalliset kuin vieraatkin, voivat tuntea olonsa kotoisaksi. Illalla Mirtos on kauneimmillaan. Libyanmeren aallot murtuvat rantaan ja aaltojen ääneen voi nukahtaa pienten hotellien parvekeovien ollessa auki.
Keskellä kylää olevat tavernat levittäytyvät illalla kaduille. Liikenne täällä on vähäistä ja kaikki tuntuvat olevan tutuja keskenään.
Rantakadulla ja ylempänä on lukuisia tavernoja ja kahviloita. Kylässä on myös kymmenkunta majoitusta tarjoavaa pientä, yhden -kahden tähden hotellia. Ylempänä rinteellä kolmen tähden hotelleja. Mirtosissa on myös pieni museo.
Ympäröivät vuoret tarjoavat upeat vaellusmaastot. Mirtosista pohjoiseen sijaitsee Sarakinias -rotko. Se on keskivaikea mutta alkupäästä helpohko jonkin matkaa vaellettavaksi.
Panoraamakuva keskustasta.
3D panoraama keskustasta. 190 astetta. (Quick Time).

Toisella rannansuuntaisella kadulla rannalta lukien löytyy Katerina-taverna, jonka ystävällinen omistaja Yiannis Zervakis on opiskellut kokiksi mm. Suomessa ja työskennellyt mm. Tampereen Knossoksessa. Hän puhuu melko hyvää suomea. Taverna Katerinassa on sekä sisätilat että ulkopöydät. Se on avoinna läpi vuoden. Tänne eivät matkanjärjestäjät toistaiseksi tee matkoja, vaan kaikki tulevat tänne omatoimisesti. Siksi turistien vähäisyyden vuoksi koko kylän olemusta sävyttävät paikalliset asukkaat, turistien sulautuessa heidän joukkoonsa.
Katso lyhyt dokumentti Yiannisin ajatuksista Kreetasta ja Mirtosista.
Kadut ovat hiljaisia ja liikennettä vähän. Kuitenkin matkoja saaren eri osiin järjestäviä paikallisia matkatoimistoja kylässä on yllättävän monta.

Näin löydät Mirtosiin.
Mirtos on sivussa turistireiteistä ja sinne pääsee paikallisbusseilla ja vuokra-autolla.
Helpoin reitti on Iraklionin kautta alas etelärannikolle. Ajoaika reilut kaksi tuntia, matkaa reilut 120 kilometriä lentokentältä. Ierapetran kautta kuljettaessa matka Ierapetrasta Mirtosiin vie noin reilut puoli tuntia.
Mirtosin hotelleista (useimmat näkyvät panoraamakuvassa kylän vasemmassa reunassa)
löydät lisätietoa heidän omilta sivuiltaan.
Mirtosin keskustassa sijaitseva hotelli: myrtoshotel
Keskustassa, kirkkoa vastapäätä on pieni, hyvin hoidettu hotelli: Mertiza.
Lisäksi rannan tavernojen luota löytyy pieniä, vaatimattomia hotelleja, joiden parveke on rantakadun (kävelykatu) päällä,
mm. Hotel Paradise.
Kylässä ei ole kadunnimiä ja kadut ovat ahtaita. Kannattaa jättää auto kylän reunamille tai ajaa läpi länsireunalle, jossa hotellien alapuolella hiukan pysäköintitilaa.
Google Earth -koordinaatit Mirtosiin: 35° 0'14.96"N 25°35'2.50"E

