Kreetan parhaat perinteiset tavernat

Päivitetty 25.06.2009
Kreetan parhaiden tavernojen lista ei luonnollisesti voi koskaan olla täydellinen.
Tähän tullaan kokoamaan vain perinteisiä, kreetalaiseen ruokaperinteeseen keskittyviä tavernoja, joiden valmistusmenetelmät ja raaka-aineet ovat korkealuokkaisia.

Alla listan ensimmäinen taverna.

 

Taverna Zacharias (Falassarna)

Falassarnaan vievän tien kupeessa sijaitseva taverna valmistaa lähes kaikki raaka-aineet oman puutarhan ja viljelysten aineksista. Paprikat, tomaatit, perunat, oliivit, oliiviöljy, jne ovat luonnonmukaisesti viljeltyjä.
Nyt myös oma puna- ja valkoviini, joita käytetään myös ruuanvalmistukseen.
Raaka-aineista valmistetaan ruuat sukupolvien aikana kehittyneiden reseptien pohjalta.
Erityisesti kasvisruuat ovat erinomaisen herkullisia.


Taverna sijaitsee aivan Falassarnaan vievän tien kupeessa.


Tavernan pitäjä Fotis Volakakis vaimonsa kanssa.


Kyläsalaatti, Horiatiki Salata


Papuja ja perunaa.


Tsatsiki.


Kanaa ja kasviksia.


Imam


Jälkiruoka.


Vapaana kasvanutta kukonpoikaa marinoituna Zachariaksen omassa punaviinissä, sekä omia perunoita haudutettuna hitaasti omassa oliiviöljyssä.


Viininlehtikääryleissä käytetty täyte käärittynä tuoreisiin kesäkurpitsan kukkiin.


Oman reseptin mukaan tehty tiramisu.


Taverna Zachariaksen Google Earth -koordinaatit ovat: 35°28'16.18"N 23°35'48.51"E